postponing abc

Elikkä abc:n alku siirtyykin huomiseksi.. Tämä siksi että käytiin kaverin kanssa eilen huvipuistossa ja päätin että haluan nauttia siitä päivästä. En siis jaksanut laskea kaloreita vaan söin hyvällä omallatunnolla jätskiä ja ranskalaisia. Jälkeenpäin tuli pieni morkkis mutta muuten oli aivan mahtava päivä :)

Tänään pidän nestepaastopäivän ja huomenna alkaa siis abc 800kcal:lla. Toivottavasti onnistun, ahdistaa tämä sotanorsun katseleminen peilistä liikaa...

Ei mulla mitään muuta kirjoitettavaa oikeastaan olekaan. Tänään kävin pikaisesti salilla ja kohta lähden kaverin kanssa johonkin istuskelemaan. Elämä hymyilee pitkästä aikaa.

'cause I know I'm a mess you don't wanna clean up

Edellisen postauksen jälkeen ei ole tapahtunut mitään maatajärisyttävää.. Paino on pysynyt aika samoissa luvuissa mikä kyllä vituttaa, mutta parempi sekin kuin että se olisi noussut. Lauantai kului vahingossa paastoten (alkoholia kyllä meni..) ja muuten olen yrittänyt syödä kerran-kaksi päivässä. Päivät olen onnistunut alkuun menemään n.600-700kcal mikä olisi ihan hyvä MUTTA iltaisin saan aina jonkin järjettömän ahmimiskohtauksen. Eilenkin vedin suruitta neljä sämpylää + päälliset eli puhutaan jo toisesta 600kcal:sta ja se on liikaa. Mitään toimivia keinoja välttää iltasyömistä? Kirjoitin nyt vasempaan ranteeseen mustalla tussilla "No ff" eli ei ruoalle, toivottavasti se auttaa, katson sitten sitä jos illalla tulee ahmimistarve.

Porukat tuli tosiaan viime lauantaina kotiin ja siksi en ole voinut oksentaa noita iltasyömisiä. Meidän perheessä kun tulee kauheat kyselyt jos olen vessassa normaalia kauemmin puhumattakaan sitten siitä jos valutan vettä sen koko ajan.. Pakko nyt vaan saada syömiset kuntoon ja unohtaa se oksentaminen, parempi niin.

Painon lisäksi mieltä painaa nyt yksi jätkä. Meillä oli joskus jotain juttua, mutta yhtäkkiä hän lopetti kaiken yhteydenpidon. Nyt kun olin jo melkein unohtanut kaiken, hän soitti lauantaina ja halusi nähdä. Ja tuon jälkeen ei ole taas kuulunut mitään. Tiedän että on ihan tyhmää antaa tuollaisen vaivata mieltä ym varsinkin kun kaverit muistuttaa että se oli jo silloin kusipää niin miksi se ois nyt muuttunut, mutta nyt en pysty miettimään mitään muuta kuin tätä jätkää.. Inhottaa olla näin heikko. Pitäisi varmaan rakentaa se muuri taas tähän ympärille eikä päästää ketään sen yli. Kukaan ei ainakaan pystyisi satuttamaan.

Päätin että tänään saan syödä vasta illalla (jos kuitenkin ahmin silloin niin miksi turhaan syödä päivälläkin) ja huomenna koitan aloittaa abc:n. Listasin jo ylös esimerkkejä ruoista joita tiettyyn kalorimäärään pystyy mahduttamaan. Toivottavasti se auttaa pysymään niissä määrissä. Voin lisäillä sitä listaa tännekin kun saan sen valmiiksi :)


together we'll make it through somehow.

I'm fine.

Viime postauksen jälkeen meni koko viikonloppu ja muutama extrapäiväkin ruisrockin fiilistelyssä. En ollut syönyt ennen festareita mitään eli viina nousi päähän nopeammin kuin koskaan ja kännissä minut oli ylipuhuttu syömään ties mitä paskaa. En ole vieläkään uskaltanut käydä vaa'alla. Ehkä huomenna. Nyt olen taas nestepaastolla ainakin maanantaihin asti.

Yritin syödä kunnon ruokaa pitkästä aikaa. Ostin papuja, tomaattimurskaa ja pastaa, ja aloin syödä. Lautasellisen jälkeen päässäni alkoi huutaa ääni "mitä vittua sä oikein ajattelet?!" Oksensin kaiken ylös ja söin vähän lisää. Oksensin uudestaan. Kaivoin pakastimesta jäätelöpaketin ja ahmin sitä. Oksensin. Samaa rataa jatkui monta tuntia. Katsoin kasvojani peilistä. Kyyneleet ja räkä valuivat poskillani, silmät huusivat epätoivosta, koko kroppa tärisi ja kurkkua poltti. Tuijotin itseäni hetken ja jatkoin.

Lopulta heitin kaiken talosta löytyvän ruoan pois ja itkin keskellä eteisen lattiaa. Milloin mä päätin hankkia itselleni ahmimisongelman? Kävin kaupassa ostamassa mehukeittoa etten voisi sortua mihinkään muuhun.

En ole halunnut nähdä ystäviäni pariin päivään koska olen vihannut näyttäytyä muille tällaisena. Tänään menen kuitenkin yhden kaverin kanssa leffaan. Voisin taas pyöräillä keskustaan niin kuluisi niitä kaloreitakin..

Porukat tulevat lomamatkalta lauantaina eli sitten en edes voisi oksennella koko aikaa. Pakko saada tämä loppumaan. Täytyy vaan hankkia se parin vuoden takainen itsekuri takaisin.

Tui aika sekava postaus mutta kaikki ajatukset hyppivät päässä edestakaisin enkä saa oikein mistään kiinni. Huomasin muuten myös että lipsahdan helpommin jos en lue muiden blogeja/kirjoita itse useammin. Täytyy siis ryhdistäytyä siinäkin.

Ja kiitos, uusi lukija <3

trying to carry on

Tiistain nestepaasto sujui onneksi hyvin. Iltalipsahduksen estämiseksi pyysin kaverini illalla meille katsomaan leffaa ja hän jäi sitten yöksikin. Tämä jätkä on ainoa joka tietää edes vähän tästä laihdutuksesta eli hän ei edes sanonut mulle että pitäisi syödä. Kerroin hänelle siis tuosta nestepäivästä.

Keskiviikkona meidän piti herätä "aikaisin" eli jo yhdeltätoista koska olin sopinut toisen kaverini kanssa brunssista. Tämä kaveri taas ei ymmärrä miksi en syö kunnolla ja yrittää aina raahata minut jonnekin missä on pakko syödä. Ajattelin, että koska en syönyt tiistaina mitään ja päivällä tulisi kuitenkin liikuttua olisi ehkä ihan hyvä syödä. Sön siis mozzarella-croissantin. Tiedän, paljon rasvaa ja kaduin heti etten ottanut mitään ruisleipää ym. Pakko kuitenkin myöntää että nautin siitä ja yritin pitkittää jokaista suupalaa mahdollisimman pitkään, sillä päätin etten söisi lopppäivänä mitään.

Brunssi päättyi pieneen shoppailukierrokseen vaikken itse ostanutkaan mitään. Sitten piti kiruhtaa kotiin, sillä minun piti olla kaupungilla neljältä ja olin päättänyt mennä pyörällä. Kotona ajatukseni poukkoilivat että jos sittenkin menisin autolla/bussilla niin ei tarvitsisi lähteä niin aikaisin.. Katsoin mahaani peilistä ja totesin itselleni ääneen: "ja sä helvetti ihmettelet miksei kukaan halua sua? nyt meet sillä pyörällä ja laihdut!"

Menin siis pyörällä eli edestakaisia matkoja tuli taas vajaa 30km. Kun pääsin illemmalla kotiin vaihdoin vain pikaisesti vaatteet ja lähdin ystäväni kanssa kävelylenkille. Se kesti n. 2,5 tuntia. Tässä kohtaa se croissantikaan ei tuntunut enää niin pahalta, sillä en olisi varmaan kestänyt koko päivää ilman ruokaa. Tähän mennessä olin siis syönyt sen croissantin ja juonut kolme kuppia kahvia, yhden kupin vihreää teetä ja pari kulausta mehukeittoa.

Avasin telkkarin ja katselin Gordon Ramsayn kauhukeittiötä. Kaikki se ruoan näkeminen sai (taas) jonkin napsahtamaan päässäni ja järkyttävä hiilarihimo iski. Keitin itselleni isot pasta- ja riisiannokset ja ahmin ne salamannopeasti. Join paljon vettä ja oksensin kaiken ylös. Siinä vessan lattialla maatessani tajusin, että normaali syöminen ei taida enää onnistua minulta. Vanhempani ovat kuukauden reissulla ja tulevat takaisin ensi viikon lauantaina. Olen siis ollut yksin kotona ja kunnon ruokaa en ole syönyt kuin kerran koko aikana. Aina jos illalla ahmin hiilareita oksennan kaiken ylös. Minun on pakko päästä näistä ahmimiskohtauksista eroon jos haluan laihtua, sillä oksentaminen ei tule olemaan enää niin helppoa kun talo on taas täynnä väkeä.

Tänään join aamulla vihreää teetä. Päätin, että jos alkaa heikottaa saan ottaa mehukeittoa tai sitä sairaaladieetin kasviskeittoa. Illalla saan syödä kaksi tomaaattia. Tänään tulee taas pyöräiltyä puolitoista tuntia eli kaiken pitäisi kulua siinä pois. Päätin myös heittää kaapista pois nuo riisit ja makaronit, jotten sortuisi niihin. Ne ovat ainoat pahat ruoat jotka talosta löytyvät.

Vaaka näytti aamulla 51,6kg. Kyllä tä tästä, pikkuhiljaa.

<3

mia was here.

Huoh, viimeisen postauksen jälkeen olen ollut kuin vuoristoradassa. Eli viime keskiviikkona lähdin kavereitteni kanssa illalla puistoon istumaan ja siitä vielä baariin. Pyöräilin kaupungille ja matkaa tuli yhteensä n.28km eli mielestäni aika hyvin. Illan aikana tuli juotua aika paljon mutta tanssin myös valomerkkiin asti. Repsahdus tulikin sitten kun lähdettiin baarista: kaverin piti saada ruokaa ja suunnaksi otettiin hese. Yritin sanoa etten tule ja että lähden kotiin. Olin kuitenkin aika kännissä joten suostuttelua ei loppujen lopuksi tarvittukaan niin paljon. Kun pääsimme heselle sisään päässäni napsahti (sillä olin syönyt päivällä vain vähän ananasmurskaa) ja vaikka olin ajatellut että otan korkeintaan pienet ranskalaiset otin kanahampurilaisen JA isot ranskalaiset! Pyöräillessäni kotiin itkin koko matkan ja ajatttelin ruoan pois heittämistä mutta en pystynyt siihen. Tarkoituksenani oli oksentaa kaikki ulos mutta kun olin saanut ne syötyä katsellessani suurinta pudottajaa (ironic, isn't it?) sammuin vain sohvalle ja kaikki paska jäi sisälleni.

Aamulla herätessäni oli paskempi olo kuin pitkään aikaan. Päätin aloittaa sairaaladieetin ja kävin kaupassa ostamassa siihen tarvittavat ruoat. Osan jätin kuitenkin pois etten söisi liikaa. Jaoin keiton ja muut siihen kuuluvat syömiset päiväannoksiin riviin jääkaappiin, jotta heti aamulla näkisin mitä tänään saa syödä. Alussa kaikki menikin ihan hyvin, mutta lauantaina olin kaverillani katsomassa leffoja (sama jätkä josta kerroin aikaisemmin, se joka totesi minun lihonneen) ja söin pienen palan jätskiä enkä siellä kehdannut oksentaa. Jäin siis yöksi. Onneksi olin syönyt aiemmin päivällä vain yhden lautasellisen sitä keittoa.

Sunnuntaina taas toinen kaverini tuli meille ja söimme myös jätskiä. Kaveri onneksi lähti kotiin ja sen jälkeen minulla ja vessanpöntöllä oli oikein mukavaa. Eilen kävi kuitenkin jotain mitä ei ole ikinä tapahtunut. Ennen olen aina oksentanut vain jos olen "vahingossa" syönyt jotain väärää/liikaa. Nyt kuitenkin menin kauppaan sillä mielellä, että mitä olisi helppo oksentaa. Halusin vain ahmia. Ostin kaksi litraa jätskiä, irtokarkkeja, light cokista ja ison uunituoreen leivän. Kun pääsin kotiin, levitin ostokseni pöydälle ja lappasin ruokaa sisääni niin kauan, että enempää ei enää mahtunut. Oksentamisen jälkeen sama rumba uudestaan, kunnes kaikki ruoka pöydältä oli kadonnut. Sitten itkin.

En todellakaan olisi halunnut sitä. Haluan täydellisen itsekurin, jolloin tuollaisia repsahduksia ei edes voisi tulla. Haluan laihtua olemalla syömättä. Illalla söin vielä vähän sitä keittoa ja kaksi persikkaa, niin kuin minun olisi alunperin pitänytkin. Päätin, että tänään pidän tauon tuosta dieetistä. En syö mitään ja saan juoda vain vettä ja vihreää teetä. Jos illalla tuntuu että tarvitsen jotain sisääni saan ottaa vähän cokista tai valion mehukeittoa.

Tein itselleni (th)inspiraation lisäämiseksi punaisista helmistä rannekorun, joka roikkuu nyt peilinkulmasta. Vaikka en sitä saakaan käyttää, muistuttaa se minua olemaan syömättä, sillä jos syön, en ikinä saa käyttää sitä.

History

"Kun katson peiliin, näen rumuutta ja läskiä, tunnen inhoa ja vihaa. Kyyneleet silmissä vihaan itseäni ja haluan kuolla. Masentuneena syön. Syön ja syön, syön lisää, lihoan ja rumistun ja vihaan itseäni vielä enemmän. Haluan viinaa, haluan juoda pahan oloni pois ja olla hetken aikaa onnellinen, tyytyväinen itseeni. Aamulla kuitenkin vihaan itseäni vielä enemmän.
Hymyilen ja uskottelen muille kaiken olevan hyvin. Kyyneleet ovat vain roskia silmissä, ahdistunut ilme mahakipua. Ja kaikki uskovat sen, kukaan edes halua uskoa muuta, parempi luulla niin. Paha olo sisällä on tabu. Ei sellaista tapahdu Meille. Se tapahtuu Joillekin toisille. Ja enhän minä halua rikkoa sitä kuvaa.
Why should I even try?"

Löysin kolmen kesän takaisen päiväkirjani ja tuo hyppäsi sieltä silmille. Silloin olin laihimmillani. Neljäkymmentäkaksi kiloa ja rasvaprosentti nollissa. Ja tuota tekstiä lukiessa kukaan tuskin voi väittää minun olleen onnellinen. Ruoka oli paha vihollinen ja ystävät, jotka muistuttivat syömisestä, jätin taakseni. Harkitsin tosissani kaiken jättämistä, halusin kuolla.

Lukion ensimmäisen aikana lihosin kilon. Joku sanoi pitävänsä minusta ja minä sanoin etkä pidä, ei se kannata. Se juttu loppui siihen. Join koko ajan, en välittänyt mistään, loukkasin ystäviäni jotka oikeasti yrittivät auttaa minua. Kun poliisit toivat minut yöllä kotiin juotuani pullon kossua raakana keskustassa, äitini itki. Silloin vasta tajusin, että tekemiseni satuttavat muita ihmisiä.

Toisen vuoden alussa etsiydyin toiseen kaveriporukkaan. He eivät tienneet "menneisyydestäni" mitään ja olivat ns. kunnollisia kaikki. Yritin unohtaa kaikki vanhat ongelmat. Huomaamattani olinkin yhtäkkiä onnellinen ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kikatin kippurassa toisten jutuille, lähdin huoletta koulun jälkeen kahville ja saatoin jopa syödä jotain muiden edessä. Ja ennen kuin huomasinkaan, vaaka näytti 47kg. Kun tajusin sen, yritin taas laihduttaa. Nautin kuitenkin uudesta elämästäni niin paljon, että en jaksanut tosissani yrittää. Mitä väliä muutamasta extrakilosta muka voisi olla?

Viime kesänä paino pysyi vielä 50:n paremmalla puolella. Syksyllä edellisvuotinen onnellisuuspuuska alkoi kuitenkin laantua ja vaikka nautinkin uusien kavereideni seurasta, jokin oli muuttunut. Vanhaan tapaan en kuitenkaan jättänyt ruokaa, vaan turvauduin siihen. Lisäksi olin pahassa flunssassa enkä pystynyt urheilemaan normaalisti. Pian näytössä näkyikin oksettava luku: 52kg ja peilistä katsoi sotanorsu pömppömahan ja toisiaan koskettavien reisien kanssa.

Yritin laihduttaa terveellisesti. Yritin tosissani. Se ei vain toiminut, kilot tulivat tuon kolmen viikon loman ja sen jälkeisen stressin mukana takaisin. Pikku hiljaa mieleeni alkoi hiipiä taas tuo parin vuoden takainen elämä. Miksei? Tajusin, että vaikka olinkin ollut hetken onnellinen, tuo vanha elämä oli vain odottanut nurkan takana sopivaa tilaisuutta iskeä. Ana oli tullut takaisin. Tällä kertaa sillä oli uusi kaveri mukana, Mia. Itsekurini ei ollut vielä tarpeeksi vahva, joten repsahtaessa Mia pelastaa.

Aloitin tämän blogin, jotta se kannustaisi minua syömään terveellisesti. Vitut. En enää edes yritä teeskennellä syöväni normaalisti, olevani normaali ruokailujen suhteen. Yksi kaverini kysyi eilen valittaessani lihoamistani, milloin sitten olen tyytyväinen. Sanoin, että tuskin koskaan. Tiedän, mille tielle olen taas astumassa. Tiedän, että se ei ole viisas ratkaisu ja että saatan katua sitä. Mutta ei minulla ole muutakaan.

Oli kauheasti kirjoitettavaa, sillä halusin hieman selittää tätä tilannettani. Nyt tuntuu että unohdin varmaan puolet sanottavistani. Ei se mitään, tuskin tätä kukaan edes lukee. Nyt yritän kuitenkin kirjoitella tänne useammin pysyäkseni "oikeilla" raiteilla.

Tänään join aamulla kahvia ja myöhemmin saan syön maito-jogurtti-ananas smoothieta. Huomenna ajattelin koittaa sairaaladieettiä, jotta tämän saisi nopeasti alkuun. Tai sitten aloitan nestepaaston, jonka aikana saisin siis juoda kahvia, teetä, valion mehukeittoja ja maustamatonta jogurttia. Alkoholin käyttöä täytyy myös vähentää, ahdistuneena tartun pulloon liian usein.

This time I wont fail.

back to the start

Olipas pitkä tauko. Olin ensin kolme viikkoa kaverin kanssa reissussa, enkä siellä päässyt postailemaan, ja kun tulin takaisin Suomeen oli yo-juhlien ynnä muiden takia niin kova kiire että lähes jo unohdin tämän blogin :( Ja kyllä se vaa'allakin näkyy: 51,3kg tänä aamuna ! Pakko oli tulla siis takaisin, jotta saan tähän taas jonkun järjen mukaan..

Matkalla annoin itseni syödä vähän mitä lystäsi, mutta pienen budjetin rajoissa sekään ei ollut paljon, eli olenko siis tosiaan lihonut kotona kahden viikon aikana kolme kiloa? Hyi minä. Toisaalta ei ihme, lakkiaisista jäi niin paljon ruokaa yli, että olen ollut hautautuneena kermakakkuvuoreen lauantaista asti..

Mutta nyt aloitan taas kunnolla alusta. En kestä katsoa joka aamu entistä isompaa mahaani, levinneitä reisiäni ja pulleita käsiäni. Se saa loppua nyt. Päätin jo, etten saa mennä rannalle ennen kuin pääsen takaisin sinne 50:n alapuolelle.

Kesällä laihdutus sujuu kuitenkin aina helpommin. Rakastan pyöräilyä ja kesällä poljenkin lähes kaikkialle. Lisäksi kesällä ei tule syötyä niin paljon jos on kuuma (toivon siis kunnon helteitä tänne päin!).

Nyt mä tulen onnistumaan tässä. PAKKO.