Ei mitään tunteita, ei mitään heikkouksia

 

 

Söin töissä eilen ja toissapäivänä. Keittoa ja leipää, hedelmiä ja pari keksiä. Liikaa. Illalla kotona lisää leipää ja paistettu kananmuna. Liikaaliikaaliikaa.

 

Tänään mun piti syödä jotain. Kaapissa on riisiä, papuja, linssejä, tomaatteja ja puuroa. Mutta mulla ei oo nälkä. Mun ei tee mieli ruokaa. Ei tee mieli mitään. Olo on turta ja tyhjä. Jos joku tunne tästä päivästä pitäisi keksiä, olisi se varmaan pettymys, turhautuneisuus. Pettymys omaan itseen, miksi aina pitää pilata kaikki hyvä. Turhautuneisuus kaikkeen.

 

Ylimääräinen energia meni siivoamiseen. Mun kämppä näyttää nyt siltä kuin täällä asuisi elämänsä hallitseva ihminen. Joku, jolla on palaset kasassa. Sitten tuli luettua kuusi tuntia. Mun on pakko päästä opiskelemaan.

 

Aamun huonon startin jälkeen meni kännykkä kiinni. Mutsille viesti, että elossa ollaan, mutta ei kannata soitella. Oli fiilis, että tänään sillä olisi ollut jotain elämää suurempaa asiaa. Kysyi oonko kunnossa. Sanoin, että täytyy vaan olla yksin. Ehkä huomenna laitan sen taas päälle. Ja huomenna täytyy syödä jotain. Ehkä.



Täällä taas

Mä yritin. Mä aikuisten oikeesti yritin. Pitäytyä poissa tästä kaikesta, elää niin kuin aikuinen. Elää oikein ja kunnollisesti. Etsiä elämälle jonkin suunnan. No, jotkut teistä (ehkä) luki sitä mun väliaikaista blogia. Eihän se nyt ihan nappiin mennyt, eikä ole mennyt siitä eteen päinkään.

Tällä hetkellä tilanne on se, että painan liikaa, vihaan itseäni, ei ole vakinaista duunia (viis hakemusta per päivä ei näköjään riitä kun ei osaa mistään asiasta hevonvittuakaan), opiskelemaan hain taas ja pääsykokeet on vajaan kahden viikon päästä, ja niihin pitäisi lukea koko ajan, sosiaalinen elämä ihan rempallaan.

Kaikki stressaa liikaa ja sen mukana mörkö on tullut taas vahvasti mukaan. Jos sä et selviydy tästä/saa tota duunia/pääse kouluun sisään niin sulla on joku asia ainakin hallinnassa. Ja jos sä et oikeesti selviydy tästä niin mistä vitusta sä ees kuvittelet selviytyväs. Niin se kuiskaa. Ja mä tyhmänä kuuntelen. Oon mun normaalipainosta nyt tiputtanu sen noin kolme kiloa. Ja vihaan peilikuvaa. Enemmän kuin pitkään aikaan. Mä olin ihan onnellinen (hetken) siellä 51 kilossa. Nyt kaikki mikä kehossa näkyy/tarttuu käteen on liikaa. Kaikki on vaan liikaa.

Tänään taas loistoidea oli paskan fiiliksen takia lähteä muutamalle. No, en nyt montaa ottanut, mutta kun juo täysin tyhjään vatsaan niin sai edes hetkeksi ajatukset pois kaikesta muusta paskasta. Nyt olut ei enää auta.

En tiedä lukeeko tätä enää kukaan/kiinnostaako ketään, mutta päätin taas herättää tän eloon. Bloggerkin on muuttunut, täytyy tottua uuteen tyyliin. Viimeksi blogin seurauksena sain tavallaan paremman vaiheen elämässä käyntiin ja fiiliksen tehdä jotain. Ehkä ajatusten kirjaaminen ja mahdollinen vertaistuki auttaisi taas. Ilmoittakaa miten olette siellä jossain hengissä, this bitch is back.