Happy days

Tänään mulla on hyvä fiilis. Pelottavan hyvä oikeestaan. Huomenna on pääsykoe ja mä en stressaa. En ainakaan liiaksi. Kyllä mä osaan. Aurinko paistaa ja tuntuu, ettei vatsa oo niin turvonnu ku eilen. Nautin tästä nyt niin kauan ku voin.

Eilen tuli syötyä aamulla puuroa mehukeitolla, päivällä ennen jumppaa ruisleipä, jonka päällä salaattia, kurkkua, tomaattia ja paistettu kananmuna. Illalla samanlainen leipä ja kaksi palaa pinaattipannaria. Tänään sama setti plus omena ja banaani. Illalla jumppaan.

Paino tippunut viikon takaisesta 900g. Oon aika tyytyväinen, koska söin koko viime viikon niin huonosti ja epäsäännöllisesti. Nyt haluun vaan tän kropan kuntoon, mielellään ilman mitään sekoiluja. Siks täytyy koittaa syödä vaikkei oliskaan nälkä. Se menee muuten niin helposti siihen paasto-oksennuskierteeseen. Mä en haluu takas siihen. Viime viikon fiilikset osotti et se ei tee hyvää.

Päivä kerrallaan tai jotain muuta paskaa. Mä saan tän projektin loppuun. Musta tulee onnellinen.

Heliumpallo

 

 

Koko viikko meni samalla kaavalla: 8-9h duunissa, kotiin hetkeks rauhottumaan ja sit lukemista nukkumaanmenoon asti. Ei tarvinnu ajatella mitään muuta. Ei ongelmia.

 

Syötyä tuli liikaa. Mia kävi neljä kertaa iltasella moikkaamassa, vaikkei pitänyt. Nyt täytyy saada kontrolli takas koska vihaan sitä.

 

Nälkä tuntui ekaa kertaa yli viikkoon tänään. Tuli myös pari kyyneltä, vihdoinkin. Ehkä tunteet alkaa tulla takas. Ehkä mä en ookaan täysin turta loppuun asti. Vaikka se ois niin paljon helpompaa.

 

Tänään söin pari palaa ruisleipää, paistetun kananmunan, salaattia ja 3 palaa pinaattipannaria. Eikä edes vituta, koska vaaka näytti illalla vähemmän ku aamulla. Tiedä sit mikä sitäkin vaivaa.

 

Latasin taas salikortin seuraavaks yhdeksäks viikoks. Huomenna vuorossa piloxing. Tulee siitäki jotain täytettä elämään.

 

Päässä soinut nyt pari päivää PMMP:n Heliumpallo. Mulla ei oo heliumia enkä pääse sinne ylös asti. Oon vaan pallo.  Ja jos mulla heliumia oiskin, niin luultavasti päästäisin sen ilmaan noin vain ja satuttaisin taas kaikkia.

 

 

Ei mitään tunteita, ei mitään heikkouksia

 

 

Söin töissä eilen ja toissapäivänä. Keittoa ja leipää, hedelmiä ja pari keksiä. Liikaa. Illalla kotona lisää leipää ja paistettu kananmuna. Liikaaliikaaliikaa.

 

Tänään mun piti syödä jotain. Kaapissa on riisiä, papuja, linssejä, tomaatteja ja puuroa. Mutta mulla ei oo nälkä. Mun ei tee mieli ruokaa. Ei tee mieli mitään. Olo on turta ja tyhjä. Jos joku tunne tästä päivästä pitäisi keksiä, olisi se varmaan pettymys, turhautuneisuus. Pettymys omaan itseen, miksi aina pitää pilata kaikki hyvä. Turhautuneisuus kaikkeen.

 

Ylimääräinen energia meni siivoamiseen. Mun kämppä näyttää nyt siltä kuin täällä asuisi elämänsä hallitseva ihminen. Joku, jolla on palaset kasassa. Sitten tuli luettua kuusi tuntia. Mun on pakko päästä opiskelemaan.

 

Aamun huonon startin jälkeen meni kännykkä kiinni. Mutsille viesti, että elossa ollaan, mutta ei kannata soitella. Oli fiilis, että tänään sillä olisi ollut jotain elämää suurempaa asiaa. Kysyi oonko kunnossa. Sanoin, että täytyy vaan olla yksin. Ehkä huomenna laitan sen taas päälle. Ja huomenna täytyy syödä jotain. Ehkä.



Täällä taas

Mä yritin. Mä aikuisten oikeesti yritin. Pitäytyä poissa tästä kaikesta, elää niin kuin aikuinen. Elää oikein ja kunnollisesti. Etsiä elämälle jonkin suunnan. No, jotkut teistä (ehkä) luki sitä mun väliaikaista blogia. Eihän se nyt ihan nappiin mennyt, eikä ole mennyt siitä eteen päinkään.

Tällä hetkellä tilanne on se, että painan liikaa, vihaan itseäni, ei ole vakinaista duunia (viis hakemusta per päivä ei näköjään riitä kun ei osaa mistään asiasta hevonvittuakaan), opiskelemaan hain taas ja pääsykokeet on vajaan kahden viikon päästä, ja niihin pitäisi lukea koko ajan, sosiaalinen elämä ihan rempallaan.

Kaikki stressaa liikaa ja sen mukana mörkö on tullut taas vahvasti mukaan. Jos sä et selviydy tästä/saa tota duunia/pääse kouluun sisään niin sulla on joku asia ainakin hallinnassa. Ja jos sä et oikeesti selviydy tästä niin mistä vitusta sä ees kuvittelet selviytyväs. Niin se kuiskaa. Ja mä tyhmänä kuuntelen. Oon mun normaalipainosta nyt tiputtanu sen noin kolme kiloa. Ja vihaan peilikuvaa. Enemmän kuin pitkään aikaan. Mä olin ihan onnellinen (hetken) siellä 51 kilossa. Nyt kaikki mikä kehossa näkyy/tarttuu käteen on liikaa. Kaikki on vaan liikaa.

Tänään taas loistoidea oli paskan fiiliksen takia lähteä muutamalle. No, en nyt montaa ottanut, mutta kun juo täysin tyhjään vatsaan niin sai edes hetkeksi ajatukset pois kaikesta muusta paskasta. Nyt olut ei enää auta.

En tiedä lukeeko tätä enää kukaan/kiinnostaako ketään, mutta päätin taas herättää tän eloon. Bloggerkin on muuttunut, täytyy tottua uuteen tyyliin. Viimeksi blogin seurauksena sain tavallaan paremman vaiheen elämässä käyntiin ja fiiliksen tehdä jotain. Ehkä ajatusten kirjaaminen ja mahdollinen vertaistuki auttaisi taas. Ilmoittakaa miten olette siellä jossain hengissä, this bitch is back.

I don't know who I am anymore

Parin viikon tauko taas. En vaan kehtaa tulla tänne kun en onnistu enää missään. Paino ei tipu toivotulla tavalla. Töissä tulee syötyä melkeen joka päivä vaaleaa leipää ja juustoa, riisiä, salaattia ja jotain. Itsekuri ei vain toimi. Nyt olen ollut pari päivää kipeä. Eilen söin vähän spagettia, papuja ja tomaattia, kaksi paistettua kananmunaa ja puuroa marjakiisselillä. Tänään ei ole muuta ruokaa kuin puuroa, ehkä keitän sitä illemmalla.

Koko elämä on jotenkin hukassa. Mikään ei toimi. En voi urheilla flunssan takia. Ylimääräistä rahaa ei ole ja laskuja on rästissä. Mikään ei kiinnosta. En jaksa nähdä kavereita, en hymyillä. Haluaisin niin olla se tyttö, joka olin joskus. Energinen ja laiha. Miten musta tuli tällainen valas jolla on kaikki langat hukassa?

Meillä on kuukauden kuluttua ala-asteen luokkakokous. Joitain ihmisiä en ole nähnyt moneen moneen vuoteen. Pakko olla laiha. Vanhat vaatteet ei enää istu eikä ole varaa ostaa uusia. Pakko olla laiha.

Viikonlopuksi lähden vanhaan kaupunkiin. Saan siellä syödä kalaa ja vihanneksia, hedelmiä, ehkä ruisleipää juustolla. Mutta herkkuihin en koske ennen joulua. Se tulee nyt pitämään. Ensi viikolla ajattelin vetää jonkun puhdistusmehukuurin tapaisen. Jos saisi kaiken paskan liikkeelle.

En jaksa. Haluan vain käpertyä peiton alle ja unohtaa kaiken.

what a shitty day

Mitään en ole tänään syönyt. Suunnitelma onnistuu. Pää särkee ihan helvetisti mutta ei ole nälkä. Ruokaa saa syödä vaan jos on nälkä. Jos edes silloinkaan.

Oon kipeenä. Flunssaa ja lämpöä. En siis ollut töissä tänään ja ehkä siksikin paastopäivä onnistui. "Aamulla" join kolme kuppia kahvia rasvattoman luomumaidon kanssa. Matsia kävin baarissa katsomassa. Kaksi bisseä. Ehkä tä särky on vaan laskuhumalaa.

Kaverilla on ongelmia ja mä en sitä pysty auttamaan. Kyllä mä ihmissuhdesotkuihin ja muuhun helppoon pystyn vinkkejä antamaan, kuuntelemaan. Mutta nyt kun ongelmat on liian lähellä omia. Masentuneisuutta, tulevaisuuden epävarmuutta, entä jos mä kuolen yksin. Mitä mä sanon? Kyllä se siitä, hymyile ja usko että kaikki muuttuu paremmaksi? En mä usko tohon. Koitan vaan pyöritellä sitä samaa ympäripyöreetä paskaa ja saada toisen piristymään samalla kun itse itken. Tänään varsinkin kun en oo muuta kun omia ongelmia pystynyt kelaamaan niin toisen paha olo jää auttamatta kakkoseksi. Oon paska kaveri ja helvetin itsekäs.

Kauhea olo henkisesti ja fyysisesti. Oon tänään lukenu teiän ihanien blogeja viimisiltä kolmelta kuukaudelta. Olen uppoamassa hyvää vauhtia. Kommentoimaan en jostain syystä pysty. Blogger herjaa että sähköposti on virheellinen, wtf?

Kaksi mieltä riitelee. Toinen haluaa mennä nukkumaan. Toinen lähtisi kauppaan hakemaan ruokaa, paljon ruokaa, ja katsoisi leffaa. Noista se jälkimmäinen on viime aikoina voittanu liian useesti. Tänään se häviää. Häviää. Se on päätetty ja se pitää. Mä meen nukkumaan ja uppoan.

what do you do when everything's just too much?

Mun elämä on ollut viimeset pari kuukautta tosi normaalia. Siis normaalin ihmisen tasolla normaalia. Oon syöny hyvällä omallatunnolla hyvää ruokaa. Liikkunut kun siltä on tuntunut. Käynyt töissä viikolla ja viihteellä viikonloppuna. Nauttinut kavereiden seurasta. Yrittänyt olla kuin kuka tahansa, olla onnellinen.

Mua oikeesti pelotti kirjautua tänne taas. Ottaa tä kaikki takasin, sukeltaa mereen. Lopettaa tyhjänpäiväinen nauttiminen joka kuitenkin jättää olon tyhjäksi. Entä jos ketään ei kiinnosta enää?

En ole lihonut enkä laihtunut. Päivällä tulee syötyä enemmän kuin muuten söisin, mutta duunin fyysisyyden puolesta se on plus miinus nolla. Oon ehkä onnistunut kiinteytymään vähän mutta en tarpeeksi.

Normaalius ei ehkä kuitenkaan oo se mun juttu. Olo on tyhjä. Millään ei loppujen lopuksi oo mitään väliä. Kela pyytää selvitystä viime vuoden opinnoista koska en saanut tarpeeksi opintopisteitä. Mitä mä niille sanon? Sori, mun pää oli liian sekasin opiskeluun. Ja liitteeksi tä blogi.

Vaikka rakastan mun elämää täällä, suurimman osan ajasta oon yksin. Paras kaveri keskittyy kouluun ja sillä on sen vanhat lukiokaverit jotka menee kuitenkin mun edelle. Viimeksi sanoin että olisi kiva lähteä keväällä johonkin reissuun, mutta sillä ei varmaan oo rahaa koska ne tekee niitten tyttöporukalla joka vuosi jonkun ulkomaanmatkan. Se yksi jätkä kenen kanssa hengasin paljon keväällä ja kesällä on ilmeisesti vaan leikannut mut pois elämästään. Ei vastaa viesteihin tai puheluihin. Kun on pari kertaa törmätty jossain hyvä jos edes moikkaa. Sillä on kuulemma nyt paljon going on. Tiedä sitten mitä sekin tarkottaa.

Paria tyttöä näen aina silloin tällöin, mutta en mä niitäkään viitti koko aikaa vaivata.

Viimeinen niitti tähän kaikkeen tuli tänään äitiltä kun se soitti. Kui sä käyt koko ajan siellä sun paikallisessa baarissa? Mä kyllä näen verkkopankista että sulla menee kaikki rahat sinne. Et kai sä hengaa joittenki juoppojen kanssa? Eiks sulla oo siellä kavereita? Kerro jotain nimiä.

Löin vaan luurin korvaan ja aloin itkeä. Mitä mä sille sanoisin? Että sillon kun oon yksin himassa ja tulee tyhjä olo, sinne on vaan niin helppo mennä. Tunnen baarimikot ja kantikset, osa ehkä vähän juoppoja, osa ei. Niiden kanssa pystyy puhumaan päivän vitutuksista politiikkaan, uskonnosta kännisekoiluihin. Ilman että täytyy kertoa liikaa itsestään. Pari tuntia siellä ja paha olo on unohtunut. Se on kuin toinen koti, koti missä on ihmisiä.

Mutta enhän mä mutsille noita kerro, enhän mä kerro sille mitään. En ole ikinä kertonut. Antaa se elää siinä luulossa että oon ihan kunnossa, vihanen vaan. Eihän se usko muihin tunteisiin.

Anyway, ei tästä mitään tule. Mun elämä on kaaosta ilman mun toista maailmaa. Ana ja Mia oli lomalla. Nyt ne tuli takasin. Niin minäkin. Ja nyt menen oksentamaan.