'cause in the end, I'm all by myself

Bloggailu on taas jotenkin kummasti jäänyt. Olen kyllä lukenut teidän muiden blogit, mutta en ole jaksanut kommentoida saati sitten kirjoittaa itse. Jokin ihmeen lamaannus iskenyt :(

Jos tässä nyt sitten nopeasti kertaisi viikon tapahtumat:
Lauantaina olin tosiaan töissä eikä pitänyt syödä mitään. Sanoin työparilleni ettei mulla ole varaa syödä, niin hän sitten meni ja osti mulle kolmioleivän. Pakkohan se oli syödä kun toinen mua varten sen kävi hakemassa.
Sunnuntaina lähdettiin sinne risteilylle, enkä syönyt mitään koko päivänä. Alkoholin kanssa tuli kyllä leikittyä senkin edestä, mutta osan ainakin sain kulutettua tanssilattialla.
Maanantaina kaverit tajusi etten syönyt mitään edellisenä päivänä ja pakotti mut Tukholmassa kahvilaan syömään sämpylän. Lisäksi illalla porukka päätti mennä syömään hampurilaisbuffettiin ja siellä söin yhden hampparin. Kurkun kostukkeeksi lisää viinaa.
Tiistaina krapulaan menin syömään yllätysyllätys pizzaa. Tiedän - yök. Siinä olotilassa mua ei kuitenkaan kiinnostanut paskaakaan mitä sisääni ahdan, kunhan vain jotain epäterveellistä.
Keskiviikkona koulussa söin vähän perunamuussia sekä salaattia. Illalla taas juhlimaan ja valkoviiniä ja pari drinkkiä.
Torstaina kaveri tuli tänne ja tehtiin kanahampurilaisia. Söin niitä pari.

Syömiset siis menneet suurilta osin täysin päin helvettiä ja ahdistus on sen mukainen. Tänään en kuitenkaan ole syönyt mitään ja ruoan himoa varten mulla on jääkaapissa mehukeittoa. Niillä mennään tämä ja huominen. Nyt ei onneksi olekaan yhtään nälkä ja toivottavasti tilanne jatkuu samanlaisena.

Mulla on nyt kroppani kanssa suurempia ongelmia kuin aikoihin. Tuntuu ettei mitkään vaatteet sovi, kaikki näyttää liian kireiltä ja peilaan sitten mistä suunnasta tahansa niin näytän ihan kamalalta. Kaiken järjen mukaan näin ei pitäisi olla sillä olen ainakin kesästä laihtunut jonkin verran. Miksi siis tunnen itseni suuremmaksi koko ajan?
Toinen ahdistuksen aihe on kavereilta ja puolitutuilta tulevat kommentit. Eilen yksi lukiokaveri sanoi, että on aina ollut kateellinen jaloistani sillä ne ovat kuulemma täydelliset. Anteeksi mitä? Vihaan eniten vartalossani juuri reisiä enkä pysty käyttämään paitoja jotka eivät peitä niitä tarpeeksi. Laivalla sanoin yhdelle kaverille, että en voi syödä yksi tietty hame päällä mitään, sillä sen kanssa näkyy heti jos vähänkin turvottaa. Kaveri melkein suuttui ja sanoi, että sulla ei oo mahaa ollenkaan. En ymmärrä miksi muut väittää mulle vastaan. Kai mä nyt itse näen paremmin kuinka suuri olen.
Totuus tuli onneksi yhden random jätkän suusta, jonka kanssa päädyin sitten laivalla sänkyyn. Hytissä hän meinaan tokaisi, että näytän paljon pienemmältä vaatteet päällä. Tottahan se on, valitsen aina vaatteet niin etten näyttäisi niin suurelta.

Mulla on jotenki kauhean yksinäinen olo nykyään. Täällä mulla on kyllä uusia, hyviä kavereita, mutta niillä on tietenkin täällä omat vanhat kaveritkin. Lisäksi se paras kaveri joka asuu vanhassa kaupungissa seurustelee nyt, eikä olla puhuttu kunnolla ikuisuuksiin kun se on aina sen jätkän kanssa. Jotenkin haluaisin puhua näistä kaikista asioista jollekin, mutten uskalla. Ainoastaan pari kaveria tietää näistä syömisvammailuista ja niillekin olen uskotellut, että se kaikki on jo historiaa. Mä voin luottaa vain itseeni, sillä loppujen lopuksi me kaikki ollaan yksin. Olisin varmaankin jo seonnut ilman tätä blogia.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3