Kuten varmaan eilisestä postauksesta kävi ilmi, olo ei ole nyt mikään maailman parhain. Uusi vuosi ei todellakaan vaihtunut niin kuin toivoin sen vaihtuvan. En tiennyt mistä olin saanut päähäni ajatuksen, että mullekin voisi joskus tapahtua jotain ihanaa, että ei aina tarvitsisi pettyä ja niellä kyyneliä.
Koko ensimmäinen päivä meni läpi kyyneleet silmissä ja äidille vakuutellen, että kaikki on hyvin. Tarvitsisin nyt sitä tupakkaa, helvetin lupaukset.
Musta tulee vahva ja mua ei voi enää satuttaa. Mä kestän mitä vaan enkä välitä vaikka muut puhuisi musta paskaa tai valehtelisi koko ajan. Ja kesään mennessä mä painan enintään 42kg, toivottavasti vähemmän. Sittenpähän pilkkaavat kun mä liidän niiden ohi enkä välitä. Mä en enää jaksa välittää.
Pakko päästä pois. Otan halvimman lennon Aasiaan tai Etelä- tai Pohjois-Amerikkaan ja olen siellä niin kauan kuin pystyn. Tai lähden Lontooseen tai Berliiniin tai jonnekinpäin Sveitsiä ja yritän saada sieltä töitä. Pakko päästä pois. Tai ilmoittaudun Afrikkaan vapaaehtoistyöhön. Mitä vaan, kunhan voin edes jonkin aikaa tehdä ja mennä ihan niin kuin haluan, aivan yksin, vapaana.
Tapan tunteeni, laihdun pieneksi ja lähden pois. Ei kukaan mua kuitenkaan kaipaa tai halua, eli what's the point staying here?
Puolentoista tunnin päästä lähtö Lappiin. Ei väsytä, ei nälätä ja kyyneleetkin on vuodatettu kuiviin. Mä pystyn tähän kaikkeen yksin, ilman kenenkään apua.
EDIT// Päivän syömiset: 6 kuppia kahvia rasvattomalla maidolla, purkki tonnikalaa vedessä, salaatinlehtiä, kurkkua, tomaatti, mozzarellaa, paistettuja porkkanoita ja paprikoita + iltapala purkki maitorahkaa ja tölkki ananasmurskaa ja loppu maitolikööri. Liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti