Sunday bloody sunday

 

Tulipas taas läski viikonloppu. Jos olen kavereideni kanssa jossain, en ikinä syö mitään, mutta kun pääsen kotiin yöllä alkaa ahmiminen. Viime yönä söin kolme paahtoleipää hillolla ja kaksi sämpylää voilla ja juustolla... Ja leipää en osaa oksentaa kunnolla, eli lähes kaikki jäi sisälle. Tuli muutenkin taas kauhea läskiahdistus. Yksi ystäväni on aivan sairalloisen laiha, vaikka syö koko ajan suklaata, jäätelöä, hamppareita ym ym. Katsoin häntä taas kateudella. Toisaalta se saa minut yrittämään enemmän, toisaalta masentumaan. Miksi minä en voi olla tuollainen?

Pari kuukautta sitten kerroin yhdelle kaverilleni tästä oksentelusta. Oli juonut liikaa ja se kaikki vain jotenkin purkautui. Eilen huomasin tämän kaverini tuijottavan minua vähän väliä. Varmaankin katsoi, että olen lihonut ja ilmeisesti lopettanut oksentelun. Tuli paha mieli. Vedin vatsaa sisään koko illan.

Olen ollut vähän allapäin muutaman päivän ajan, enkä ole jaksanut esittää tavallista pirteää ja iloista itseäni. Vanhempani ovat huomanneet tämän, mutta sen sijaan, että he kysyisivät mikä on vialla, he huutavat "miksi sun täytyy aina olla noin vihainen?" Viha nyt on aika kaukana tämänhetkisistä fiiliksistä. En ole ikinä puhunut äidilleni mistään asioista, esim. ensimmäisistä ihastuksista, kaveri tai poikaongelmista, tunteistani... Eilen yritin selittää hänelle, mitä haluan elämältäni ja hän purskahti nauruun. En taida tästä eteenpäinkään puhua mistään. Luulkoot vain, että olen vihainen. Syksyllä toivottavasti muuta täältä pois.

Aika angstinen postaus tuli. Vaikka ulkona paistaa aurinko, se ei tänään paista minulle.

Aamupainoakaan en tiedä, sillä en eilisen possuttelun jälkeen uskaltanut käydä vaa'alla. Ehkä huomenna sitten.

<3