Eilinen meni vähän pieleen. Söin tämänkin päivän salaattiannoksen, koska oli niin kauhea nälkä. Nyt aamupaino näytti liikaa, eikä mulla ole täksi päiväksi oikeen ruokaa. Vituttaa. Päätin että tänään syönkin sitten ananasrahkaa ja pakastemustikoista ja soijamaidosta tehtyä juomaa. Huomennakin mustikkajuomaa jos sitä jää. Huomenillalla olen pienempi, kauniimpi. Toivottavasti.
Mulla on yläasteajoilta tasan yksi ystävä, joka tietää kaikki mun ongelmat eikä ole jättänyt mua. Välillä kun iskee niin kauhea ahdistus, että pää tuntuu räjähtävän ja tekisi mieli tehdä jotain mitä luultavasti katuisin myöhemmin, otan häneen yhteyttä. Tiedän, että olen itsekäs kun kaadan kaiken paskan jonkun toisen niskaan, kun oma pää ei kestä sitä. Yritän aina välillä kysyä miten hänellä menee, onko ongelmia, tyttöjä, mitään mistä hän haluaisi puhua. Ikinä en saa hänestä mitään irti. Viimeksi kun juttelimme ja avauduin tästä laihduttamisesta, sain ensimmäistä kertaa sen vastauksen, mitä olen pelännyt jo viisi vuotta: "Hei, voitaisko puhua jostain muusta?"
Siitä on nyt kaksi viikkoa. Päätin etten enää puhu tästä hänelle. Ei mulla oo mitään oikeutta sekoittaa toisenkin päätä mun ongelmien takia. Ei kenenkään tarvitse kärsiä mun seonneen mielen takia. Vuodatan kaiken tänne blogiin ja toivon, että joku välittää tarpeeksi kommentoidakseen.
Ehkä liian syvällistä kirjoitusta tähän aikaan päivästä, mutta joskus näinkin päin eikä vain samaa sepustusta ruoista. Huominen on parempi päivä, I promise.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti